"Fake it till you make it"

"Olen tylsä, hiljainen, eikä kukaan pidä minusta." Onko näin? Viime aikoina olen todella alkanut miettimään ja tajunnut, että kaikki on oikeastaan kiinni sosiaalisista taidoista. Ja taidot ovat sellaisia joita voi kehittää, samoin kuin jokainen voi kehittää itseään kuntosalilla tai opiskellessa uutta kieltä. Minun aloituskorttini olivat huonot, eikä sosiaalinen kanssakäyminen ihmisten kanssa ole aina ottanut onnistuakseen. Kortteihini en voi vaikuttaa (vaitelias kasvuympäristö ujojen vanhempien seurassa, ainoana lapsena oleminen, vähäinen harjoitus sosiaalisissa tilanteissa, koulukiusaaminen ja synnynnäinen tempperamentti jota muuttaessa on vähän sama kuin löisi päätä seinään), mutta voin vaikuttaa nykyhetkeen ja kehittää itsestäni sellaisen kuin haluan. "Fake it till you make it", on yksi hyvä lausahdus jonka kuulin vastikään Ihmissuhdekurssin vetäjältä. Tämä tarkoittaa että ole sellainen kuin haluat olla ja teeskentele olevasi se - lopulta se olet. Ihmiset ovat pinnallisia ja muodostavat mielipiteitä ihmisistä sosiaalisen statuksen ja ulkonäön perusteella mielestäni 90 prosenttisesti. He ovat laumaeläimiä jotka seuraavat kaveriensa mielipiteitä ja käyttäytymismalleja. Ei ole muuta mahdollisuutta kuin lähteä leikkiin mukaan ja suoriutua voittajaksi tässä mielenkiintoisessa ihmissuhdepelissä.

Hyviä asioita minussa ja elämässäni

Haluan ensiksi miettiä hyviä asioita elämässäni ja varsinkin sosiaalisia onnistumisiani. Minulla on pari hyvää ystävää jotka täyttävät kaikki ystävyyden hienot asiat luotettavuudesta hulvattomuuteen. Minulla on muutamia kavereita joiden kanssa viettää aikaa ja jotka tarjoavat uusia hienoja mahdollisuuksia. Minulla on hyvät ja rakastavat vanhemmat. Opiskelen ammattikorkeakoulussa, ja olen ollut jopa opiskelijavaihdossa ulkomailla. Tällä hetkellä olen kesätöissä ja takanani on mukavasti työkokemusta. Olen nätti, mukava ja sinnikäs nuori nainen. Olen hyvä ja luotettava ystävä ja sopivan tilanteen tullen osaan myös hullutella ja olla se sosiaalinen taituri. Näitä hetkiä on kuitenkin ikävän vähän ja usein ne vaativat muutaman drinkin tai siiderin tullakseen esiin. Olen itsenäinen ja minulla on elämässä tavoitteita. Olen hyvä kirjottaja - voi kun kaikki olisikin kiinni vain kirjallisesta ilmaisukyvystä.

8.7.2011 Kiusallisia hiljaisia hetkiä ruokalassa ja ahdistuksen ja vitutuksen/väsymyksen huipentuma

Vielä torstai-iltana/yönä kihertelin onnesta sängyssä enkä meinannut saada nukuttua innostukseltani. Työpaikalla on nimittäin eräs erittäin mukava, HAUSKA, ystävällinen, auttavainen ja ah, niin sosiaalisesti taitava nuori mies. Ulkonäöltä hän ei vastaa täysin ihannettani mutta tuo sosiaalinen fiksuus ja naurattavat lausahdukset vievät minulta jalat alta. Mutta minun kanssani hänkin muuttuu vähän hiljaisemmaksi eikä tiedä aina mitä sanoa.:( En tiedä yhtään mitä hän minusta ajattelee ja totta puhuen, eipä hänkään taida minusta ottaa selvää. Jotenkin niin paljon välillä häpeän itseäni ja tätä ujoutta/hiljaisuutta/epävarmuutta/töksähteleväisyyttä. Ulkonäöllisesti olen aika varmasti hänen ja monen muunkin miehen mieleen, mutta kovat on paineet kun täytyisi tietenkin olla myös rentoa ja mukavaa seuraa. Olen kyllä mennyt usein vitseihin mukaan ja heittänyt itsekin pari nasevaa kommenttia, mutta harvaksi ne jäävät.

Miten on mahdollista mennä 7 hengen porukalla syömään ja saada aikaan kiusallinen hiljaisuus? Meillä päin se onnistuu! Olen tottunut olemaan se ainoa hiljainen muiden mielellään pitäessä keskustelua yllä, mutta nyt olin yksi "puheliaimmista" tässä datailukerho-porukassa. Siinä sitten ihmiset näpertelivät kännykkäänsä. Miten en vieläkään osaa pitää keskustelua yllä vaikka kuinka olen kokenut kaikkea vaihtovuodesta ihmissuhdetaitokurssiin ja opaskirjoihin??? Mikä siinä on niin vaikeaa jutella...

Tässä olen alkanut miettimään että tulisiko minun vaihtaa käyttäytymistapaani: Tulisiko minun ensin näyttää muille millainen olen ja antaa ihmisille tarttumapintaa nähdäkseen olenko kiinnostava vai en? Vai tarkkailla entiseen tapaan tilannetta, katsoa millainen toinen on ja yrittää parhaani mukaan käyttäytyä samoin jännittäen ja peläten hyväksyykö hän minut vai ei... Voisin yrittää kokeilla ensimmäistä vaihtoehtoa. Itsensä ilmaiseminen tapahtuu enimmäkseen puhumalla, ja näin ollen minun pitäisi puhua enemmän. Mutta ongelmana on se etten oikein tiedä kuka olen. Ihmisen persoonallisuus kehittyy kuulemma 24 ikävuoteen asti. Minulla on siis vajaa vuosi aikaa muuttua. Toisaalta tunnen olevani hiukan jäljessä kehityksessä, joten voisin sanoa että 26-vuotiaaksi asti minulla on vielä hyvin aikaa.

Eniten minua inhottaa tämä tunne: Alussa kaikki on puhdasta ja menestykästä kun menen uuteen paikkaan sillä kellään ei ole minusta mitään ennakkokäsityksiä. Viikon päästä valitettavasti huomaan olevani se hiljainen tylsimys joka ei anna itsestään mitään. Nyt se viikko on taas mennyt ja sama ahdistus painaa päälle. Minun täytyy taistella sitä vastaan. Totuus on että EN ole ollut niin hiljainen että muut kovasti ihmettelisivät aukaistessani suuni, joten tässä olen kehittynyt ja voin rauhassa jatkaa puhumista enemmän. Se kun on vähän niin että ihmiset usein säpsähtävät kun yhtäkkiä "mykkä" alkaakin puhumaan, ja ujo pelkää muiden suhtautumista tähän muutokseen.

Minulla ei ole muuta mahdollisuutta kuin mennä reippaasti maanantaina töihin, puhua astetta kuuluvammalla äänellä ja puhua enemmän. Puhua sitä mitä tunnen että olisi hyvä puhua. Ilmaista itseäni. Ei vain puhua. No osaksi se on vain sanoja ja smal talkia, mutta täytyy muistaa että minun täytyy näyttää millainen olen. Yritän olla mahdollisimman oma itseni muistaen hyvät käytössäännöt ja smal talkin tarpeellisuuden.

Minua ärsytti suunnattomasti tänään kun kysyin vitsillä erästä asiaa työtoveriltani, mutta hän vain käänsi päänsä, käveli pois ja oli kuin en olisi sanonut mitään. Hän on jotenkin outo muutenkin seurassani. Muiden kanssa hän vääntää vitsiä mutta minua hädin tuskin tervehtii ja itse saan tehdä kaiken työn. Totuus kuitenkin taitaa olla ettei hän vain kuullut mitä sanoin. Ärsyttävää olla niin hiljasääninen nössö. Haistakoon paska sinä L.

Mietin pitäisikö vielä karkkia työpaikalle. Mutta nyt kun mietin millaisista ihmisistä itse pidän, niin karkkien tuonti on samantekevää. Tärkeintä on olla hauska, mukava ja kertoa asioita kuuluvalla äänellä. Nyt täytyy ottaa mielikuvaharjoitus kehittääkseni itseäni. Ensiksi mietin mitkä jutut saivat minut hyvälle mielelle toisten suusta ja näin pyrin käyttäytymään:

1) Nimen mainitseminen, "hei Maija, voisitko auttaa tässä"

2) Mukava äänenpaino ja energisyys sanoessa "huomenta" ja muutenkin kivat äänenpainot

3) Hauskat tilannekommentit jotka saivat nauramaan (tärkeä, tätä ilman ei ole mitään!)

4) Rentous yrittämättä miellyttää liikaa

5) Auttavaisuus, pienten palvelusten tekeminen

6) Hauskojen tarinoiden/juttujen kertominen...tämä on vaikeaa, ei välttämätöntä jos tilannehuumori/pienet letkautukset kunnossa...jossain vaiheessa saattaa olla itseluottamusta tähän

Nyt mietin ruokalatilanteen uudelleen ja kuvitttelen itseni saamassa keskustelua aikaan. Mitä voisin sanoa? Keksin ainakin viisi eri puheenaihetta, jotka toteutan seuraavalla kerralla. Siirryn miettimään näitä sänkyyni koska olen liian väsynyt tönöttämään ruudun ääressä enää yhtään enempää. Hyvää yötä!